torstai, 25. elokuuta 2011

EVL-1

Pääsimme varasijalta Janakkalan kokeeseen 21.8.2011 lyhyellä varoitusajalla ja sieltähän se ykkönen sitten jo tulikin. =)

Suorituksemme oli kutakuinkin kopio Köyliön kokeesta; mitä muuta odottaakaan, kun kokeet olivat vain kahden viikon välein. Tärkein ero oli se, että nyt ohjattu onnistui odotetusti. Myös koejärjestelyt olivat kovin identtiset: kaikki liikkeet putkeen ja aloitus tunnistusnoudolla. Tuomarina Hannele Pörsti.

Istuminen ryhmässä 2 min 9,5
Liikutti vähän etujalkojaan.

Paikalla makaaminen ryhmässä 4min häirittynä 8
Vaati taas kaksi maahanmenokäskyä. Mietin asiaa ja totesin, että todennäköisesti maahanmenokäsky pitkän sivullaodotuksen jälkeen on se ongelmakohta, tarkkaavaisuus herpaantuu jo tms.

Tunnistusnouto 9,5
Luovutusasento oli vähän vino.

Kauko-ohjaus 8
Olisi ollut aika nätti, mutta jostain syystä ei noussut ensimmäisellä käskyllä istumasta seisomaan liikkeen keskellä.

Zeta 8
Liikkui taas seisomisessa vähän, kun siirryin koiran taakse. On siis ihan oikeasti ongelma, höh. Tällainen aloittelijatreeniteema, vähän jopa noloa. Lisäksi vinotti kuten aina.

Seuraaminen 8
Juoksuosuus oli tosi pitkä ja mulla oli siinä itselläni isoja ongelmia, etenkin käännöksissä. Keskityin pystyssä pysymiseen enkä koiraan ja askelsin käännökset hassusti ja suorilla vaapuin kuulemma sivulta toiselle, Yty väisti samassa tahdissa, eli paikka seilasi. Hidas osuus oli näyttänyt hyvältä.

Luoksetulo, seisominen ja maahanmeno 7,5
Minusta oli ihan meidän tasoinen liike, en ole varma miksi pisteitä lähti näin paljon.

Ohjattu noutaminen 9
Loistomerkki. =) Lähti epäröimättä oikealle kapulalle. Palautti erittäin hyvää laukkavauhtia, tästä olen ollut aina yhtä yllättynyt. Miksi ohjatun palautusvauhdin kanssa ei ole ikinä joutunut tekemään töitä, vaikka muissa noudoissa se vaatii jatkuvaa vahvistamista? Perusasento jäi taas vinoksi.

Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten 10
Oikein hyvä, laukka mennen tullen eikä perusasento jäänyt vinoksi. Olin valinnut lennosta keskikokoisen kapulasarjan, mutta keskikokoinen metalli olikin tosi iso. Yty toi silti ihan mallikelpoisesti.

Ruutu 7
Merkille lähetys super, loistopaikka ja loistointo! Olin oikein ylpeä vauhdista, vaikka kyseessä oli jo kokeen viimeinen liike. Pongasi ruudun loistavasti, erittäin hyvä vauhti. Meni ruutuun sisään keskeltä, mutta kun hihkaisin pysähtymiskäskyn, liikkuikin reilusti oikealle ja yksi jalka päätyi ulos ruudun oikeasta reunasta. Korjasi heti peruutuskäskyllä, mutta sitten ei mennytkään ensimmäisellä käskyllä maahan. Pöh. Loppuosa tosi hyvä. Luulin nollanneeni liikkeen, mutta eihän se onneksi niin menekään.

Pisteitä yhteensä 268, sij. 3. Ei mikään supersuoritus, mutta ykkönen kuitenkin -se meidän ensimmäinen ja siksi erityinen. =)

3 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Lämpimät onnittelut molemmille! Ei tuurilla, vaan taidolla, ja teidät molemmat tuntien harjoittelun myötä suoritukset vain paranevat.

Me kirjoitti...

Onnea kovasti!! Onhan videolla? Koskas seuraava kisa? Nyt kun on tuo valiokello käynnistynyt, niin turhaan se kovin kauaa tikuttaa:)

Eeva kirjoitti...

Kiitos kovasti onnitteluista ja kaikesta avusta matkan varrella teille molemmille, Marika ja Oili! =)

Ei valitettavasti saatu videolle. Kello voi tikuttaa jonkin aikaa, koska kisat tuntuvat kovin täyteen buukatuilta. Parista ollaan jääty rannalle, yksi ilmoyritys on vielä tulossa. Jos sinnekään ei päästä, Ytyn juoksut ehtivät alkaa ja joudumme taukoilemaan. Treenattavaahan riittää, joten haitanneeko tuo? :D